Kohteenvalinta

Harjoitteleeko liian vähän jos pyörittelee toista kuukautta Nokian treenipäivän satoa? Pyrin näkemään tilanteen positiivisesti: treenipäivä herätti ajatuksia. Pepi tarjoili koulutuksen ohessa useita herkullisia ajatuksia, viime viikkoina mielessä on pyörinyt seuraava lause:

Rastilipulla kiinnitetään kilpailijan huomio kohteeseen, jota ei ole kartoitettu.

Tähän lauseeseen sisältyi olennainen omasta ratasuunnittelufilosofiasta. Rastilippu sopivan kukkapuskan reunassa niin että oikea kohde jää katveeseen houkuttaa huolimattoman kilpailijan väärään vastaukseen. Parasta näin suunnitelluissa nollarasteissa on niiden kiistattomuus: lähin rastilippu voidaan sijoittaa helposti kymmenen metrin päähän ilman kysymyksenasettelun muuttumista.

Lause kääntyi mielessäni pian muotoon, kuinka onnistun tunnistamaan näkemäni kohteet virheettömästi enkä ole ratamestarin ohjailtavissa? Kysymys palautuu pohdintaan kohteentunnistus-algoritmista, tässä muutamia ajatuksia.

Kartta on joukko symboleita, joiden suhteet toisiinsa ovat määritellyt. Jos kartta on sijaintitarkka, symbolin sijainnin voi lausua suuntana ja etäisyytenä toisesta symbolista. Ts. jos tiedän oman sijaintini kartalla sekä kohteen suunnan ja etäisyyden, voin melko luotettavasti arvioida rastikohteen sijainnin. Toisaalta: Jos tiedän yhden kohteen sijainnin kartalta, voin määritellä rastikohteen sijainnin suhteena ja etäisyytenä tähän. Ja tämä pätee siitä riippumattomana, suorittaako tehtäviä kartta, maasto vai kysymyksenasettelu edellä. Pyörittelen seuraavassa muutamia kartanlukuun perustuvia ratkaisumenetelmiä. Sivuutan rastimääritteiden lukuun perustuvat tehtävät sillä tämä muodostaa tehtävänsuoritusalgoritmissa oman kartanluvusta riippumattoman lokeron.

Valtaosassa tehtävistä huipputason kilpailija pystyy omaa sijaintia, etäisyyttä ja suuntaa käyttäen pääsemään luotettavaan ratkaisuun. Tekniikan avulla ovat karsittavissa helpot nolla ja yksinkertaiset kohteenvalintatehtävät. Omaan sijaintiin perustuva ratkaisu on kuitenkin tehoton vaativissa kohteenvalintatehtävissä, joissa oikea kohde on määritettävä useiden identtisten kohteiden joukosta. Vaihtoehtona oman sijainnin määrittämiseen perustuvalle menetelmälle pidän rastikohteen kiinnittämistä kahden tai kolmen ympäröivän kohteen avulla kolmiomittauksen periaatetta soveltaen. Tämä menetelmä loistaa vaativissa kohteentunnistustehtävissä mutta on omaan sijaintiin perustuvaa menetelmää riskialttiimpi ns. helpoissa nollissa, joissa rastilippu on tarjolla oikeaa kohdetta muistuttavassa pisteessä.

Edellämainitut menetelmät täydentävät toisiaan ja molempien hallitseminen tuo arvokkaan lisään omaan tehtävänratkaisutyökalupakkiin. Molemmat menetelmät perustuvat lopulta kirkontornien määrittämiseen ja rastikohteen havainnoimiseen tätä tietoa hyödyntäen. Menetelmän valintaa olennaisempaa lienee oppia havainnoimaan maasto- ja kartoittajakohtaiset varmat kiinnepisteet, jotka mahdollistavat tehtävien ratkaisun huippuvauhdilla.

Rastinmääritepeli

Nokian treenipäivän, pre-WTOC 2017 analyysin ja tulevan kesän komeetan kommenttien perusteella havaitsen omassa rastinmääritteidenlukutekniikassani puutteita. Antipatiani rastinmääritteitä* (muinaisjäänteitä) kohtaan ei ole salaisuus ja toivoisin niistä voitavan luopua myös tarkkuussuunnistuspiireissä, sillä koen rastinmääritteiden tuoneen tempo-tehtäviin vain harvoin lisäarvoa. Toistaiseksi rastinmääritteet ovat kuitenkin osa tarkkuussuunnistusta ja koska en usko tilanteen muuttuvan lähivuosina, on puutteita omassa suoritustekniikassa ryhdyttävä paikkaamaan.

Rastinmääritteet rakentuvat kahdeksasta sarekkeesta (A-H), joista viittä (C-G) on mahdollista käyttää rastikohteen kuvailuun. Suunnistuksen lajisääntöjen mukaan "rastinmääritteet tulee muodostaa niin lyhyiksi ja yksinkertaisiksi kuin rastin paikallistamiseksi on tarpeellista." Tarkkuussuunnistuksessa riittävä tietosisältö löytyy tavallisesti sarakkeista D ja G, jotka määrittelevät rastikohteen ja rastilipun sijainnin.

Rastinmääritteitä oppii todennäköisesti ymmärtämään niitä lukemalla - pitää siis kehittää harjoitus jossa toistojen määrä maksimoituu. Tällä viikolla kokeilin seuraavaa: piirsin auki sarakkeiden D ja G mahdolliset symbolit ja pohjoisnuolen, sekoitin sarakkeiden symbolit omiksi pinoikseen ja aloin harjoitella. Käytännössä nostan pinoista D ja G päällimmäisen kortin, arvon pohjoisnuolen suunnan ja visualisoin mielessäni, minkälaiseen symboliin rastinmäärite viittaa ja millä puolen kohdetta rastilipun tulisi sijaita. Vaihtamalla pohjoisen suuntaa 5-6 tehtävän välein harjoitukseen saa sopivaa vaihtelua.

Harjoituksessa on vielä kehitettävää, sillä perinteisesti kaikki sarakkeiden D ja G symbolit eivät ole yhteensopivia - toisaalta liekö mahdottomien symbolikombinaatioiden harjoittelusta haittaakaan? Ongelmasta pääsisi lajittelemalla rastikohden-symbolit piste-, viiva- ja aluekohteisiin ja sarakkeen G symbolit näihin sopiviksi, toistaikseksi en ole nähnyt tätä tarpeelliseksi. Avoimeksi jää kysymys miten saisin harjoitteluun liitettyä kartanluvun?

 

*Noin kahdenkymmenen vuoden suunnistusuran jälkeen havaitsin puhuneeni aina virheellisesti rastimääritteistä, suunnistusliiton oppaassa käytetään systemaattisesti termiä rastinmääritteet. Ehkä asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä helpottaa rastinmääritteiden ymmärtämistä?

Marraskuun treenipäivitys

Nokian Rasti järjesti sunnuntaina 20.11. 6 aseman tempo-harjoituksen, jonka jälkeen suuri osa TrailO:n parhaimmistosta osallistui suoritusten analysointiin ja keskusteluun ratasuunnittelun suuntaviivoista. Päivä tarjosi oppia ratasuunnittelusta jo muutaman tempo-radan tehneelle ja toimi mittarina oman tempotekniikan kehittämisessä kohti maailman kärkeä, tässä muutamia havaintoja päivän sadosta.

Vauhti riittää, tarkkuudessa kehitettävää

Vastausvauhtini oli porukan paras 5/6 asemalla, asemien tuloksissa voitin 3/6. Kolmella muulla asemalla taas tein kullakin kaksi virhettä. Suoritus oli kokonaisuudessaan huono, sillä on epärealistista olettaa vauhdin säilyvän kaikilla asemilla jos pyrkii samalla virheettömyyteen. Ensimmäisellä asemalla molemmat väärät vastaukset aiheutuivat samaistusvirheestä, toisella asemalla aidanpää-kikka ja aidan osa -rastimäärite aiheuttivat ongelmia. Neljännellä asemalla sattui nimeämisvirhe ja katulamppu-sähköpylväs -kikka osui.

Nimeämisvirheitä sattuu, kilpailurutiinin harjoittelun kautta näiden riski voidaan minimoida. Kikkailut taas uppoavat kerran ja on hyvä että nämä tulevat vastaan harjoituksessa - kilpailussa sitten osuu. Ensimmäisellä asemalla sattui jälleen hämmentävä samaistusvirhe. Harjoituksen perusteella voidaan todeta, etteivät (uudet) ratamestarin kikat ole toistaiseksi kiinniotettavissa ylivauhtisella suorituksella. Toisaalta odottamani kikat sain haltuun vauhdilla - kokemusreservin kasvamisen myötä ylivauhtinen suoritus voisi ehkä olla hallittu? Tänään suorituksenhallinnassa oli puutteita ja se näkyi kolmen aseman tuloksissa.

Liettuan ennakot - tarkkaa näpräämistä

Automatkalla treenipaikalle analysoimme auki 2017 WTOC:n ratamestarin ratasuunnittelufilosofian. Kiteytettynä: Andrius vihaa helppoja ratoja. Jos tehtävä näyttää helpolta, jotain on jäänyt huomaamatta. WTOC 2017 valmistautuessa Nokian kaltaiset kikkailuharjoitukset ovat erinomaisia - tehtävät olivat suurelta osin kiistattomia vaikka en ole rastimääritekikkailun ystävä. Kikkailua Liettuassa on todennäköisesti tarjolla - pre-WTOC 2017:ssa puolella asemista yksi tai useampi tehtävistä vaikutti karttojen perusteella olevan rastimääritenolla (rastiympyrän keskipisteessä olevassa kohteessa on rastilippu mutta rastimääritteen mukaan lipun oltava suhteessa kohteeseen eri asemassa) ja useiden tehtävien onnistumisprosentit olivat alle 50%. On siis opeteltava pois kotimaisesta tyylistä jossa tehtävän ratkaisuun riittää rastiympyrän keskipisteen lukeminen - tässä tavoitetta tälle harjoituskaudelle.

PreO ratamestarikoulutus

Koulutus lähti perusteista: kuinka valitaan maasto, suunnitellaan reitti, hahmotellaan minne aikarastiasema asetetaan jne. - siis samoja asioita joita jokaista kilpailu ennen tulee tehtyä. Koulutuksen puolivälissä Pepi sanoitti ajatuksen, joka on pyörinyt aiempina viikkoina mielessä.

"TrailO:ssa ratamestari pyrkii harhauttamaan kilpailijaa tulkitsemaan näkemäänsä väärin."

Vaikka koulutuksen pääpaino pysyi PreO:n puolella, ajatus sopii yhtälailla myös TempO:n ratasuunnitteluun. Pohdinta kääntyi mielessäni nopeasti kilpailijan näkökulmaan: kuinka pidän huolen etten lankea ratamestarin syöttiin ja tulkitsen näkemäni oikein? Kysymys palautuu viimeviikkoiseen pohdintaan kartanluvusta ja kysymykseen maaston ja kartan ensisijaisuudesta. Ja tähän treenipäivä tarjosi uuden lähestymistavan. Kikkailut on harjoiteltava pois alta, jotta kilpailussa samoja virheitä ei tarvitsisi toistaa. Lisäksi rastimääritteen täydellinen luku on tuotava osaksi jokaista tehtävänratkaisua (vähimmäisvaatimuksena lienee tarkistaa, ettei rastimääritteen luku ole tarpeen).

Tempoajattelu III - Kartta, maasto vai kysymyksenasettelu edellä?

Lokakuussa pyörittelin ISSOM:n paikallista soveltamista vuosien 2015 ja 2016 WTOC:ssa ja  suunnistuksen Pyhää Kolminaisuutta. Väitin rohkeasti että tempossa menestyminen vaatii jalkasuunnistuksesta poiketen maasto edellä -tyyppisen kartanluvun hallitsemista. Samassa kappaleessa kuitenkin kerron sujuvasti suunnitelman ja ennakoinnin soveltamisesta tempoajattelussa - yhtälö vaikuttaa ristiriidalta?

Kartta edellä maastoon - mitä?

Opin itse suunnistamaan maasto edellä. Suomeksi - katselin metsässä ympärilleni ja etsin vastaavia kohteita kartalta. Myöhemmin havaitsin tekniikan soveltuvan erinomaisesti viestisuunnistukseen itseä kovemmassa seurassa. Olennaisten kohteiden poimiminen rastiväliltä ja tarkka rastinotto riittivät - muut huolehtivat rastivälillä sujuvasta ja suoraviivaisesta etenemisestä. Kovavauhtinen huippusuunnistus edellyttää kartta edellä -tekniikan hallintaa, jossa kilpailija ennakoi kartalta tulevat tulevat kohteet, luo niistä itselleen sisäisen mallin ja havainnoi näitä kohteita maastosta.

Kartta edellä ja maasto edellä -tekniikoilla on molemmilla mahdollista menestyä tempossa. Väitän tempon optimaalisen vastaustekniikan kuitekin eroavan molemmista edellämainituista. Väitän kullekin asemalle (ja tehtävälle) löytyvän muita menetelmiä tehokkaamman suorituspolun ja jos tämän ennakoi onnistuneesti, menestyy kanssakilpailjoitaan paremmin.

Tehtävätaktiikka - tehtävä vai kokonaisuus keskiössä?

Toimitsijoiden osoittaessa lippuja kilpailijalla on muutamia sekunteja aikaa valmistautua suoritukseen. Kukin kilpailija käyttää nämä sekunnit tavallaan, itse käytän aikaa seuraaviin toimiin pyrkien samalla ennakoimaan tulevan kysymyksenasettelun:

• kirkontornien tunnistaminen
• rastilippujen kiinnittäminen
• mahdollisten kaksoiskohteiden havainnointi

Vaikka edellämainitut tapahtuvat osin päällekkäin, valinta sekuntien käyttämisestä on samalla valinta tehtäväsarjaan sovellettavasta ratkaisumenetelmästä. Väitän seuraavaa:

• Nopeaa vastaaminen on helpompaa jos tietää kysymyksen etukäteen
• Onnistunut tehtävänasettelun ennakointi nopeuttaa suoritusta lisäämättä virheiden riskiä.

Väitteistä ensimmäisen voidaan todeta pätevän yleisellä tasolla: vaalipaneeleissa ensimmäisen vastaajan vastaukset ovat heikoimpia, tenteissä vastaaminen on helpompaa jos kysymyksiin on ollut aikaa valmistautua jne. Olennaisesti: kun kysymys on kerran prosessoitu mielessä, vastauksen palauttaminen on nopeampaa primaariin ratkaisuprosessiin verrattuna. Ja tälle tasolle osa tempon ratkaisuprosesseista on vietävissä. Kun kysymyksenasettelun ennakointi onnistuu, on valmiin vastauksen kertominen merkittävästi nopeampaa verrattuna tehtävän ratkaisuun kylmiltään.

Väitteistä jälkimmäisen todistaminen on ensimmäistä hankalampaa - ja merkittävämpää. Kyse on tuskin kaikissa tilanteissa todesta väitteestä, sillä kysymyksenasettelun ennakointi voi johtaa kysymyksen väärään tulkintaan. Olennaista olisi todistaa tämä virheellisen tulkinnan riski pienemmäksi menetelmällä voitettuihin sekunteihin verrattuna. Uskon väitteen todeksi ja kehitän harjoitteluani vastaamaan tekniikan vaatimuksia - tulosluetteloiden avulla väitteen oikeellisuutta voidaan myöhemmin arvioida empiirisen aineiston pohjalta.

Nollarastin määritelmä - lyhyt oppimäärä ongelmista ja mahdollisuuksista

Tempossa kilpailijan tehtävänä on karttaa lukien määrittää mikä näkökentän kuudesta rastilipusta on rastiympyrän keskipisteen ja rastimääritteen määräämässä paikassa. Ratamestarin on lisäksi mahdollista laatia tehtävä, jossa mikään rastilipuista ei ole oikeassa pisteessä (Zero / nolla-vastaus). Kansallisissa tai kansainvälisissä ohjeissa ei ole toistaiseksi ohjattu ratasuunnittelua tarkemmin nollarastien suhteen. Tästä voi seurata ongelmia, jos 1) tehtävien ratkaisu edellyttää kartan tasoa tarkempaa kartanlukua tai 2) ratamestari asettaa rastilipun väärään kohtaan.

Kartta rakentuu sadoista suhteessa toisiinsa olevista symboleista. Rastiympyrän keskipiste kiinnittää näistä yhden rastipisteeksi, jolloin suunnistaja arvioi tämän pisteen suhteita ympäröiviin kohteisiin - tempossa kilpailija käytännössä vertaa onko jonkin rastilipun suhde ympäröiviin kohteisiin sama kuin kartan rastipisteellä. Pistemäisillä symboleilla piirretyillä kohteilla tämä vertailu on usein ongelmatonta - kolmen maastosta havaittavan pisteen kautta voidaan piirtää kolmio jonka tunnusluvut (kulmat ja sivujen pituudet) ovat helposti arvioitavissa ja karttakuvaan verrattavissa.

Nollarastin määritelmän kannalta pistemäiset kohteet ovat kiinnostavia lähinnä kohdan 2 kannalta - ratamestari asettaa lipun vahingossa hieman irti kohteesta jolloin syntyy ristiriita. Kilpailijan on arvioitava onko ratamestari asettanut rastilipun tarkoituksella irti rastikohteesta vai onko kyseessä ratamestarin huolimattomuus kilpailuaamuna. Tältä ristiriidalta säästytään, jos ratamestari ilmoittaa kilpailuohjeessa tarkkuuden jolla liput on asetettu. Suuri osa ratamestareista kirjoittaakin kilpailuohjeisiin lauseen: "Pistemäisillä kohteilla nollarasti on mahdollinen, jos lähin rastilipuista on yli 1m irti kohteen reunasta tai yli 135º väärällä puolen kohdetta". Tämä mahdollistaa pienen epätarkkuuden kartassa sekä rastilippujen asettelussa ilman että asemia joudutaan mitätöimään protestien vuoksi.

Pistemäisiä kohteita mielenkiintoisemman joukon kohteita muodostavat korkeuskäyrät, joihin laadittujen tehtävien onnistunut ratkaisu edellyttää kolmiulotteista ajattelua. Valitettavan usein nämä tehtävät yksinkertaistuvat muotoon "etsi pistemäinen kohde, määritä tämän perusteella korkeustaso, ratkaise tehtävä" jolloin varsinainen käyränluku jää paitsioon. Kansainvälisistä kilpailuista ETOC 2016 finaalissa oli tarjolla puhtaaseen käyränlukuun perustuvia tehtäviä, harmi etteivät omat voimavarat riittäneet kilpailuun osallistumiseen.

Ilmakuvien ja kaavakarttojen perusteella pistemäiset kohteet sekä rakennukset on mahdollista asemoida kartalla alle metrin tarkkuudella suhteessa toisiinsa. Maanmittauslaitoksen LAS-aineisto mahdollistaa avoimilla alueilla korkeustasojen tarkan määrittämisen suhteessa muihin kohteisiin. Suunnistuskartan korkeuskäyriä ei kuitenkaan tule piirtää käyttäen ainoastaan absoluuttisia korkeustasoja. SSL:n ohjeiden mukaan käyräväliä on luvallista venyttää paikallisesti 25% jos näin onnistutaan kuvaamaan maastonmuotoa paremmin. Koska absoluuttisesti oikeaa tapaa kartoittaa ei ole, voiko suunnistajan olettaa voivan tehdä karttaa lukien absoluuttisen oikeita ratkaisuja?

Hyvä kartoitus on tasapainoilua yksinkertaisuuden ja täydellisyyden välillä. Kartan tulee olla luettava mutta toisaalta sisältää kaikki olennainen. Erityisesti tarkkuussuunnistuksessa suomalainen tapa on painottunut vahvasti jälkimmäisen puolelle. Omissa kartoitusprojekteissani olen turhautunut kyvyttömyyteeni kuvata maastoa riittävän tarkasti mittakaavalla 1:4000 - ja tämä on suurin mittakaava jota voi kansainvälisissä kilpailuissa sääntöjen mukaan käyttää. Tarkkuussuunnistuksen suuret laatuvaatimukset kartalle vaikeuttavat matalan kynnyksen kilpailujen järjestämistä. Suomessa kartoittaminen on keskimäärin erinomaisella tasolla, mutta vain kourallinen kartoittajista kykenee täydelliseen kädenjälkeen. Näistä kartoittajista suuri osa kiertää TrailO-kilpailuissa, mikä on lisännyt ainakin itselleni kynnystä järjestää kilpailuja. Kilpailukalenterin tyhjyys tekee lajinomaisen harjoittelun vaikeaksi - kauden 2017 kalenterissa on tällä hetkellä kaksi kotimaista tempo-kilpailua, joita en ole järjestämässä.

Palataan hetkeksi alkuperäiseen ongelmaan nollarastin määrittelyn suhteen. Koska lajin tavoitteena tulisi olla kilpailukalenterin laajeneminen, lajin harrastajien on samalla hyväksyttävä kilpaileminen heikompilaatuisilla kartoilla. Ja tässä päästään ongelman ytimeen: jos tehtävänasettelu edellyttää kartan laatua tarkempaan kartanlukua, kilpailija voi päätyä validein argumentein ainakin kahteen eri ratkaisuun. Ja tavallisesti kilpailija arpoo tällöin nollan ja lipun välillä. Ongelma voidaan kiertää kahdella tavoin: 1) ratamestarit ovat riittävän osaavia jolloin tehtävien ratkaisu ei perustu kartan epämääräisyyteen vaan onnistuneeseen kartanlukuun tai 2) määrittelemällä nollarasti nykyistä tarkemmin säännöissä. Ratamestarien kouluttaminen on alkanut innolla uuden lajipäällikön myötä. Uskon näin onnistuttavan lisäämään paikallista lajitietoutta, mutta näen vaikutusten jäävän valtakunnalliselle tasolle. Nollarastin uudelleenmääritteleminen kansainvälisiin sääntöihin taas mahdollistaisi vaikutusten ulottumisen kansainvälisiin kilpailuihin.

Miten nollarastit sitten tulisi määritellä? Ehdotan tempon osalta seuraavaa: "Tehtävän oikea vastaus on Zero, mikäli yksikään rastilipuista ei ole rastiympyrän keskipisteen ja rastimääritteen osoittamassa pisteessä. Pistemäisissä kohteissa rastiliput ovat tällöin joko väärällä kohteella tai oikealla kohteella, mutta yli 135º väärällä sivulla tai yli metrin irti kohteesta. Muissa kohteissa tehtävän ratkaisu on Zero, mikäli rastiliput ovat yli 6-8m* etäisyydellä oikeasta pisteestä." Edellämainittua määritelmää käytetään jo nyt ratasuunnittelun perusteena suuressa osassa Suomessa järjestettävistä kilpailuista (vaikka kilpailuohjeessa ei niin lausuttaisikaan) ja on mielestäni kilpailijoita eriarvoistavaa pitää lause suullisena perimätietona. Edellinen määritelmä on kuitenkin vain raakile ja se on jalostettava kattavaan mutta yksinkertaiseen muotoon ennen sääntöihin kirjaamista. Ja tarvetta jalostamiselle on, esimerkiksi: "Kuinka mahdollistetaan määritenollat aluekohteilla".

Määritelmä nollarastille kertoo myös valinnasta, millaisia tehtäviä haluamme kilpailuihin. Henkilökohtaisesti en ole määritenollien ystävä ja voisin näin supistaa nollarastin määritelmän muotoon: "Nollarasti ei ole mahdollinen jos rastilippu on alle 6m etäisyydellä oikeasta kohteesta". Tämä rajoittaisi hieman mahdollisten tehtävien määrää, mutta luovalla ratasuunnittelulla radat olisivat edelleen hyvät - esimerkiksi Kapina-TempO:t olisi voitu viedä läpi tällä määritelmällä. Nollarastin määritelmä voidaan myös sitoa katseluetäisyyteen rastilipuista, esimerkiksi: "Tehtävän ratkaisu on Zero, mikäli kaikki rastiliput ovat yli 20% katseluetäisyydestä oikeasta kohteesta". Edellämainitut määritelmät kuitenkin estävät tiukat nollarastit aluekohteilla, joissa rastiympyrässä on pistemäinen referenssi tukemassa kartanlukua - määritelmissä on siis edelleen kehitettävää.

*Kilpailussa käytettävä etäisyys tulee arvioida kartan tarkkuuden perusteella, omissa kilpailuissa olen nähnyt kartalla 1,5-2,0mm etäisyyttä vastaavan arvon toimivan hyvin. Arvo on valittu niin, että vilkaisu karttaan riittää rastiympyrän keskipisteen tunnistamiseen ja virheettömän kartanlukuprosessin jälkeen kilpailija voi antaa vastauksen varmasti. 

Kapina-SM 2017

Mäntsälän Urheilijat on päättänyt anoa syksyn 2017 SM-tempoa ja todennäköisesti kilpailun myös saa. Tavoitteenani on vaatimattomasti järjestää kansainvälisen tason kilpailu, jossa:

• tehtävät ovat haastavia
• tehtävät ovat yksiselitteisiä
• tehtävien ratkaisu vaatii monipuolista kartanlukutaitoa pitäen sisällään pistemäisten kohteiden, aluekohteiden sekä korkeustasojen tulkintaa
• tehtävien nopea ratkaisu edellyttää monipuolisesti eri ratkaisutekniikoiden hallintaa

Tavoitteisiin pääseminen edellyttää oivaltavaa ratasuunnittelua sekä onnistunutta kilpailumaaston valintaa. Otan tämän haasteen ilolla vastaan.

Tempoajattelu II - Pyhä Kolminaisuus

Koen tempoilu-urani olevan risteyksessä. Takana on kahdet WTOC:t ja kaksi sijoitusta 7 parhaan joukkoon, mutta lajin terävin huippu on silti kaukana. Huipulle pääsy vaatii työtä ja viimeviikkoina olen punninnut kuinka kovasti haluan nousta korkeimmalle korokkeelle. Mutta mitä pitäisi tapahtua jotta nousisin podiumilta askeleen korkeammalle? Pohdintaa lienee syytä jatkaa pilkkomalla tempo-suoritus osiin.

Suunnistuksen Pyhä Kolminaisuus voitaneen kirjoittaa sanoin Suunnitelma-Ennakointi-Havainnointi. Ennakointi ja havainnointi löytyvät sellaisenaan myös onnistuneesta temposuorituksesta. Huipputasolla kartasta luetaan yhdellä silmäyksellä riittävästi yksityiskohtia, joiden avulla luodaan mielikuva rastipisteestä (ennakointi). Tämän jälkeen luodaan silmäys maastoon ja havainnoidaan, onko rastiympyrän keskipisteen ja rastimääritteen osoittamassa paikassa rastilippu (havainnointi).

Edelliset lauseet voi pilkkoa avainsanoiksi - tällä hetkellä koen tärkeimmiksi "yhden silmäyksen", "riittävät yksityiskohdat" ja "rastiympyrän ja -määritteen osoittaman paikan". Näiden yläpuolelle tempo-suorituksen palikat -talossa sijoittuu "suorituksen hallinta" ja talon perustaksi "luottamus omaan tekemiseen". Näistä neljä ensimmäistä ovat harjoiteltavia ominaisuuksia ja itseluottamus tulee onnistumisten kautta. Mutta miten tempokartanluku poikkeaa tavallisesta suunnistuksesta?

"Riittävät yksityiskohdat" on määreenä suhteellinen ja eroaa vahvasti jalkasuunnistuksen pyrkimyksestä minimoida luettavien kohteiden määrä. Jalkasuunnistuksessa sujuvan ja nopean etenemisen edellytys on rastivälin onnistunut yleistäminen - huippusuunnistajat pystyvät usein yksinkertaistamaan pitkänkin rastivälin muutamaan seurattavaan kohteeseen. Jalkasuunnistuksen kaltainen karttakuvan yleistäminen ei ole tempossa aina mahdollista. Kartta edellä -tyyppinen suunnistus on suurimmalle osalle huippusuunnistajista tehokkain tapa edetä, joka mahdollistuu riittävällä ennakoinnilla ja tiedolla siitä missä olen kulkenut ja kuljen. Tempossa vastaava ennakointi ei ole mahdollista rajoitetun näkökentän vuoksi ja ilman pre-kilpailun menetelmiä asemapaikan lukitseminen on usein paras mihin kilpailijalla on edellytyksiä ennen tehtäväsektorin paljastamista. Myös ratasuunnittelun pyrkimys samaistusvirheen luomiseen luo ristiriidan yleistämiskysymyksen suhteen. Uskon suuren osan huipputempoilijoista lähestyvän tehtävänratkaisua maasto edellä -tyyppisellä kysymyksenasettelulla. Olisiko tässä mahdollisuus mahdollisuus olla askel kärkeä edellä?

Vuosien 2015 ja 2016 WTOC:n tehtävät poikkesivat toisistaan huomattavasti. 2015 WTOC:ssa 3/7 asemista perustui käytännössä käyränlukuun, jolloin pistemäisten kohteiden suhteiden määrittämisellä ei pärjännyt. 2016 WTOC:ssa 4/5 asemaa perustui kohteentunnistukseen ja viimeisessä teki mahdollisesti yhden virheen jos jätti korkeustasot määrittämättä. Kilpailujen kontrasti on huikea, samoin ero tulosluetteloissa. Vain yksi 2015 plaketisti onnistui pääsemään palkintojenjakoon 2016. Mutta vaikka rastikohteet erosivat toisistaan, olivatko vaaditut kartanlukusuoritukset lopulta erilaisia? Osittain juurikin kartanlukukohteiden poikkeavuuden vuoksi, mutta tempon perusidea säilyi - kilpailuissa piti tunnistaa rastikohde karttaa lukien ympäröivän maaston samankaltaisista kohteista ja nimetä vastaus.

Juoneltaan poukkoileva pohdinta palaa kysymykseen olennaisesta. Milloin tiedän havainneeni riittävästi kohteita jotta voin antaa riittävällä varmuudella oikean vastauksen? Tähän lienee vastaus etten koskaan, jos määritän riittävyyden täydellisyydeksi. Jos kuitenkin opin suvaitsemaan epätäydellisyyttä, kysymys olennaisuudesta palautuu optimointihaasteeseen - kuinka paljon enemmän aikaa voin käyttää tehtävien ratkaisuun jos onnistun näin mahdollisesti välttämään virheen? Tästä ehkä lisää jatkossa, samoin suunnan etsimisestä.

Tempoajattelu I - Karttakuvauksesta

Kartat ISSOM stantardien pohjalta - silti kartta tekijänsä näköinen. Paikalliset tavat kuvata kohteita vaihtelevat - kartat on tavallaan kirjoitettu samalla kielellä mutta eri mailla on havaittavissa omat murteet (esim. ruotsiksi tehdyistä kartoista puuttuvat negatiiviset harmaan sävyt). Kansainvälisten kilpailujen haasteena on ottaa paikallisen kartantekijän käsiala nopeasti haltuun. Mutta missä havaitaan vaihtelua ja miksi? Syitä kuvausohjeiden paikalliseen soveltamiseen ovat mm. 1) kuvattavien maastojen erilaisuudet, 2) kartoittajan näkemys sekä 3) historialliset seikat ("näin ollaan ennenkin tehty" -argumentointi näkyy esimerkiksi alueellisena vaihteluna yleistyksen tasossa, osittain päällekkäin kohdan 2 kanssa). Esittelen seuraavassa muutamia oivalluksia WTOC 2015 ja 2016 kilpailujen kartoitukseen liittyen - siis asioita jotka olivat kaikkien havainnoitavissa jo pre-kilpailu vaiheessa.

101 ja 102 - korkeuskäyrät

WTOC 2015 finaalit kilpailtiin kumpuilevalla golf-kentällä jossa nopea käyränluku oli edellytys menestykselle. Team Finland analysoi kilpailualueen Google-mapsin ilmakuvien sekä paikallisen golf-seuran sivujen kuvagallerian avulla. Yksi tärkeimmistä karttaan liittyvistä ennakoista liittyi apukäyrän käyttöön. Paikallistamalla ilmakuvasta bulletinin karttapala voitiin luotettavasti todeta ettei lyöntipaikkoja tai greenejä oltu merkitty erikseen pihamaan symbolilla vaan muun golf-kentän tavoin avoimen maan symbolia (401). Karttapalan avulla havaitsimme, että varsinkin lyöntipaikat sijaitsivat usein muuta maastoa ylempänä ja käyrä vastaa lyöntipaikan muotoa. Havainnon pystyi vielä varmentamaan Warm Up -stationilla. Tämä nopeutti karttakuvan ymmärtämistä merkittävästi.

212, 401-421 - avoimuuden ja tiheyden kuvaaminen

Suurimmat erot karttakuvauksissa ilmenivät juuri avointen alueiden kuvaamisessa. Ruotsalainen tapa kuvata avokalliota on erilainen mutta siihen adaptoituu nopeasti - suurempi päänvaiva aiheutuu puoliavoimista alueista, joiden kuvaaminen on lähinnä maasto- ja kartoittajariippuvaista. Kroatian WTOC:n finaalissa golf-kentällä yksittäisten puiden rungot merkittiin vihreällä erikoiskohteella ja latvusto valkoisena; puuryhmissä yksittäisiä runkoja ei taas merkitty lainkaan. Ruotsin WTOC:n karsinnassa puukuvaus taas keskittyi runkoihin. Latvustojen rajoja ei piirretty vaan pohjan väriksi valittiin avoin alue juostavuuden mukaan. Tähän lienee vaikuttanut osaltaan myös kartan ensisijainen tilaaja, samaa karttapohjaa käytettiin myös WOC:n sprinttikarsinnassa.

Kroatian WTOC:n karsinnassa näyttämönä toimi paikallinen arboretum, jossa toisen aseman tehtäväkartan alueella oli kuvattu suuruusluokkaa sata puuta tai pensasta yhteensä viidellä eri symbolilla. Kuvausperiaatteet esiteltiin bulletinissa ja tapa oli reilu, itse en vaan välitä puiden laskemisesta. Myös Ruotsin WTOC:n karsinnan puiden kuvaamisen periaatteet esiteltiin bulletinissa; jopa ihan karsinta-asemien kohdalta.

521-525, 539-540 - erikoiset kohteet

Toinen haastavasti kuvattava alue ovat leikkikentät. Jos kartta piirretään ISSOM-symbylein, käytettäviä symboleita ovat lähinnä aidat sekä erikoiskohteet. WTOC:ssa kartoissa ISSOM symboleita tavallisesti noudatetaan, kansallisissa vaihtelu on suurempaa. Koulun pihakarttaa tehdessä on suuri kiusaus käyttää omia karttamerkkejä leikkitelineiden kuvaamiseen - niillä kun on mahdollista kuvata kohteen muoto eksaktisti. Ruotsin WTOC:n finaalin 1. asemalla sorruttiin yhden ei-ISSOM-symbolin käyttöön. Mielestäni tämä uusien symboleiden keksiminen ei palvele tarkoitusta - jos kohdetta ei voida piirtää ISSOM-symbolein kannattaa pohtia voisiko sen yleistää pois. Jos kartan kuvaaminen ISSOM-symbolein ei onnistu, mielestäni aluetta ei kannattaisi käyttää suunnistukseen. Tällaista aluetta ei ole vielä tullut vastaan.

Ongelma - ratkaisu?

Blogin käsikirjoituksen mukaan tällä viikolla piti julkaista Pelikirja II - Suoritus. Kulunut viikko on sujunut itseäni tutkiskellen vaimon ja pojan matkustettua New Yorkiin joten korjaan tässä hedelmiä. Mentaalivalmennuksen asiantuntija Gardin luennoi trailo-porukalle keväällä 2014 ajatuksesta "opi onnistumisistasi, älä virheistäsi". Ajatus jalostui tänään lenkillä uudelle tasolla, mitä jos oppisin maailman parhaiden onnistumisista ts. missä maailman parhaat ovat olleet muita parempia kovissa kisoissa? Jos vielä pystyn valitsemaan aineiston itsejärjestämistäni kilpailuista (kilpailuista joissa olen ollut mukana ratamestariryhmässä), voin oppia parhailta ilman että vahvistan muistijälkeä omista virheistäni.

Kapina-TempO 2015

Valitaan "huippuryhmäksi" maajoukkuekilpailijat kausilta 2015-2016 (n=7), vertailuryhmän muodostavat muut kilpailijat (n=19). Havaitaan että huippuryhmässä virheitä tehtii virheitä tehtiin 30-120s, moodi ja mediaani 60s. Vertailuryhmässä vastaavat luvut olivat 90-390s. mediaani 180s, moodi 330s. Huippuryhmässä vastausajat vaihtelivat välillä 194-316s, vertailuryhmässä 290-834s. Huippuryhmä siis erottui edukseen sekä vastausnopeudessa että tarkkuudessa.

Huippuryhmä oli merkittävästi vertailuryhmää parempi tehtävissä 2-2, 2-3, 3-3, 4-1, 5-2, 5-3, 6-1, 7-2 ja 8-2. Seuraavassa lyhyt pohdinta mitä huiput tekivät näiden tehtävien ratkomisessa muita paremmin.

Tehtävien 2-2 ja 3-3 ratkaiseminen edellytti havaintoa että puuryhmän reuna on piirretty latvojen mukaan tai tehtävässä 2-2 vaihtoehtoisesti harmaan ylitettävissä olevan muurin havainnointia kartalta ja maastosta. 2-3 rastiympyrässä oli kaksi kiveä ja vain toisessa näistä oli lippu; oikea kohde ei ollut tuolista havaittavissa mutta lipullinen kohde oli poissuljettavissa koska lipullisen kiven edessä oli oltava toinen kivi. Tehtävässä 4-1 huippuryhmä havaitsi vertailuryhmää paremmin käyrän tason ja osasi suhteuttaa kumpareen reunan katselupaikan viereiseen kiveen ja risteykseen. 5-2 oli ratkaistava epäsuorasti koska varsinainen rastikohde ei näkynyt: rastijyrkänteen takainen pensaikko määritti jyrkänteen ulottuvuudet ja mahdollisti D-lipun vastaamisen. 6-1 ja 8-2 nopeat Z-vastaukset edellyttivät ymmärrystä oikeiden kohteiden näkymättömyydestä.

Tehtävässä 4-5 kaikki olivat tasaisen huonoja, oikeita vastauksia vain 54% kaikista vastaajista eikä huippuryhmä ja vertailuryhmän välillä ollut juuri eroa. Tämä oli kartoittajan virhe; käyrän ja tien välisessä etäisyys kartalla ei vastannut tilannetta maastossa ja mahdollisti näin virheellisen tulkinnan.

Tiiviisti: huiput havaitsivat muita paremmin puuryhmien ulottuvuudet (mahdollisuus kuvata rungon tai latvusten mukaisesti), osasivat käyttää epäsuoria menetelmiä (rastikohde ei havaittavissa, tehtävän ratkaisu pääteltävä ympäröivien kohteiden perusteella) vertailuryhmää paremmin ja tekivät vähemmän helppoja virheitä (5-3, 6-1).

FinTrailO 2016

Valitaan huippuryhmäksi top-4 (n=4), vertailuryhmä sijoilta 5-24 (n=20). Huippuryhmä teki virheitä 60-120s, moodi ja mediaani 60s, vastausajat vaihtelivat välillä, 139-238s. Vertailuryhmä 60-270s, moodi 210s, mediaani 180s ja vastausajat vaihtelivat välillä 182-412s.

Kilpailussa tehtiin runsaasti virheitä, vain yksi kilpailija onnistui selvittämään tehtävät 3-1, 3-2, 3-3 virheittä. Huippuryhmän katsotaan onnistuneen merkittävästi verrokkeja paremmin jos virheiden määrä on vähintään 25 %-yks pienempi. Huippuryhmä onnistui merkittävästi verrokkeja paremmin tehtävissä 1-2, 1-5, 3-1, 3-3 ja 5-1. On huomioitavaa että asemien 5 ja 6 puiden laskemisessa huiput ja verrokit olivat likimain yhtä taitavia mutta huiput suorittivat asemat merkittävästi verrokkeja nopeammin.

Tehtävä 1-2 ratkaisu edellytti havaintoa että rastikohteen yläpuolella tulisi olla kivi. Kiveä ei näkynyt - rastikohde on piilossa kiven takana. Tehtävät 1-5 ja 5-1 edellyttivät pienipiirteisen alueen tarkkaa kartanlukua, huippuryhmälle sattui näissä vähemmän helppoja virheitä. 3-1, 3-2 ja 3-3 olivat nopeasti ratkaistavissa jos ymmärsi kiinnittää katselupaikan ennen tehtäväpaikalle menoa teltan takana olevilla kohteilla. Tehtävätyypistä käytetään mm. nimistystä idioottinolla.

Kapina-TempO 2016

Valitaan huippuryhmäksi top-5 (n=5), muut kilpailijat muodostavat vertailuryhmän (n=23). Huiput vastasivat merkittävästi vertailuryhmää paremmin tehtäviin 1-1, 1-3, 2-1, 2-2, 2-4 ja 3-4. Tehtäville 1-1, 1-3 ja 3-4 yhteistä on ettei oikea kohde ollut havaittavissa ja ratkaisuun oli päädyttävä joko poissulkemalla tai sijoittamalla oikea kohde mielessä näkymättömälle alueella (ts. luettava kohteen eteen tulevat kohteet). Asema 2 perustui kokonaisuudessaan käyränlukuun. Alimman käyrän taso oli määritettävissä yksiselitteisesti aseman pohjoispuolisen aidanpään avulla. Tämän havainnon jälkeen asema olisi ollut ratkaistavissa jopa alle 20 sekuntiin; tällaista lentoa ei kilpailussa nähty. On harmillista ettei tällaisia asemia juuri pääse harjoittelemaan.

Yhteenveto

Tekemilläni radoilla menestyminen on edellyttänyt vähävirheistä kovavauhtista suoritusta. Muutamat huiput erottuvat hiukan yllättäen omaksi kastikseen molemmissa ominaisuuksissa - kärki tekee sekä vähiten virheitä että nopeimmat suoritukset. Kärki tekee selvästi muita vähemmän 1) huolimattomuusvirheitä sekä virheitä tehtävissä joissa 2) oikea kohde ei ole havaittavissa 3) karttakuvaus on tavanomaisesta poikkeava tai 4) ratkaisu edellytti katselupaikan kiinnittämistä (idioottinollat). Jatkossa on mielenkiintoista havaita, vaihtelevatko haastavat tehtävätyypit ratamestareittain vai onko tiettyjä yhtäläisyyksiä havaittavissa.

Pelikirja I - Pre-kilpailu

Huippusuorituksen tekeminen kauden päätavoitteessa on haastavaa. Päätavoite itsessään luo kilpailuun odotuksia, jotka vaikuttavat kilpailussa suoriutumiseen. Odotukset voivat parantaa suoritusta, mutta jos flow ei löydy seurauksena voi olla kipsi. Samasta syystä itselläni on ollu aiemmin vaikeuksia asettaa kauden päätavoite Jukolaan tai Tiomilaan; päätavoite tuo suoritukseen lisää energiaa jonka hallitsematon purkautuminen voi aiheuttaa epätoivottuja sivuvaikutuksia. Koska TrailO:ssa ei mitata urheilijan fyysistä suorituskykyä, tämä energia ei pääse purkautumaan parempana jaksamisena tai nopeampana askelluksena. TrailO ei mittaa kilpailijan fyysisiä ominaisuuksia minkä vuoksi psyykkeen hallinta on ratkaisevassa asemassa menestyksen ja flopin välillä.

Kilpailun tapahtumat voidaan jakaa pre-kilpailuun, kilpailuun ja post-kilpailuun. Kilpailu taas on jaettavissa pre-asema, asema ja post-asema -sekvenssiin, jota toistetaan 5-7 kertaa. On hämmentävää havaita kuinka pieni osa kilpailusta kuluu varsinaiseen suoritukseen, vain noin 200s. Muun toiminnan tavoitteena taas on valmistaa urheilija suoritumaan suorituksesta mahdollisimman hyvin. Tähän käytettävissä olevat resurssit vaihtelevat urheilijoittain.

Pre-kilpailu pitää sisällään toimet joita kilpailija tekee kilpailua edeltävinä tunteina, päivinä, viikkoina jne. Yleisimmin puhutuin näistä toimista on harjoittelu eikä sen merkitystä TrailO-suoritukseenkaan tule aliarvioida. Mutta mikä harjoittelu kehittää aidosti suoritumaan kilpailutilanteen tempo-suorituksesta mahdollisimman nopeasti - jatkan tämän pohtimista toiste. Harjoittelu on tällä hetkellä vain pieni osa hyvää TrailO-suoritusta. Seuraavassa lyhyesti näkemyksiäni pre-kilpailun osioista joita en varsinaiseksi harjoitteluksi hyväksy.

Ratamestarin tyyli

Tällä hetkellä tempossa menestymisessä on merkittävää etua jos tuntee ratamestarin tyylin suunnitella tehtäviä. Erityisen merkityksellisiä ovat nollarastit - osa ratamestareista ilmoittaa ettei pistemäisillä kohteilla ole nollarasteja, osa käyttää nollarasteja metrin etäisyydellä oikeasta paikasta.  Jos tehtävässä kysytään puuta 100m päässä katselupaikalta, lippu on oikeassa sektorissa eikä ilmeistä poissulkumenetelmää ole, on etua tietää vaatiiko tehtävän ratkaisu jokaisen puun laskemisen vai riittääkö oikea intuitio. Oikeaa tapaa laatia ratoja ei ole koska säännöt eivät ohjaa ratamestareita ratasuunnittelussa. Syntyy paikallisia käytäntöjä suunnitella ratoja ja ryhmittymien välille voi kehittyä kansallisia ristiriitoja. Kotimaisissa tempo-kilpailuissa ei ole tavatonta voittaa kilpailuja alle 5s keskivastausnopeudella* ja virheettömällä suorituksella - ulkomailla pelikirjaa on osattava tarvittaessa laajentaa uudella luvulla.

Kartta & maasto - mikä on ennakoitavissa?

Maaston tuntemus nopeuttaa tehtävien ratkaisua. Google-maps mahdollistaa kielletyillä alueilla vierailemisen ilman maastokäyntiä, eikä tätä yksiselitteisesti lajisäännöissä kielletä. Käytännössä kaikista kilpailualueista on olemassa vanha kartta tai laadukkaat ilmakuva jotka mahdollistavat rataspekuloinnin. Parhaimmillaan kilpailumaastossa kävely voi tuntua hyvinkin tutulta, jo pelkän karttapohjoisen suunnan muistamisella on merkitystä vaikka kompassia saa koko matkan pitää mukana. Asemien paikkojen ennustamisen ja kaksoiskohteiden havaitsemisen lisäksi olennaista on tutustua kartantekijän käsialaan, tempossa erityisesti puukuvauksen osalta - milloin kartoittaja käyttää yksittäisiä puusymboleita, milloin metsikköä.

Henkinen latautuminen - harjoittelua vai humpuukkia?

Kilpailutilanne on stressaava ja WTOC:ssa tapahtuu vuosittain yllätyksiä. Kukaan Kroatian mitalisteista ei yltänyt Ruotsissa podiumille. Psyykkeen hallinasta voisi kirjoittaa luvun harjoittelun puolelle, tässä muutamia matkalla mukaan tarttuneita ohjeita: 

• vahvista tietoisuutta omasta osaamisesta muistelemalla aktiivisesti onnistuneita suorituksia, virheiden muistelemisella oppii tekemään virheitä.
• kirjoita päiväkirja onnistuneen kilpailun jälkeen onnistumisen tunnetta kuvaillen, tämän lukeminen rauhoittaa mieltä karanteenissa jos tavoite on realistinen suhteessa taitotasoon.
• selkeä suunnitelma kisapäivälle alkaen karanteeniin astumisesta, karsinnan suorittamisesta, väliajasta, finaalin karanteenista ja finaalista - muiden asioiden miettimiseen riittää aikaa sitten kilpailun jälkeen.

Jälkikirjoitus

Summa summarum: kun kilpailuaamuna on päivälle selvä suunnitelma, kilpailumaasto tuntuu tutulta ja ratamestarin tyyli on hallussa, oman parhaan suorituksen tekeminen paineen alla on merkittävästi helpompaa. Mutta mitä asioita pyörii mielessä kilpailun aikana ja millä tavoin "oma paras suoritus" saadaan riittämään palkintosijoille? Näistä teemoista pohdintaa tulevina viikkoina.

* keskivastausnopeus = asemien vastausaikojen summa jaettuna tehtävien lukumäärällä, ei sisällä virheitä

Comeback?

Edellisestä postauksesta jälkeen on tapahtunut. R1 SM-viesti järjestettiin onnistuneesti, tempoilu on jatkunut kahdesti WTOC:ssa, terve esikoispoika syntyi keväällä ja opinnot ovat viimeistä harjoittelua vaille valmiit. Koska jalat eivät kestä tavoitteellista harjoittelua, on päälajiksi valikoinut TrailO ja vielä täsmällisemmin TempO.

WTOC:t Kroatiassa 2015 ja Ruotsissa 2016 olivat onnistuneita tasonmukaisia suorituksia. Sijoitukset maailman parhaiden joukossa olivat 5 ja 7. Strömstadin kisojen jälkeen heräsi kuitenkin ajatus tasonnostosta. Kisoissa on vain yksi voittaja, loput on oikeastaan häviäjiä. (Rusanen, 2015) Syntyi tarve tasonnostolle. Mutta mitä tasonnosto vaatii, mikä erottaa minut maailman huipuista? Kisoista alkoi matka TempO:n olemuksen selvittämiseen, suorituksen pilkkomiseen ja tehokkaimman ratkaisualgoritmin kehittämiseen.

WTOC koostuu kahdesta kilpailusta: karsinnasta ja finaalista. Molemmat pitävät tavallisesti sisällään 5-8 asemaa, joista kullakin ratkotaan 4-6 tehtävää. Karsinnassa tavoite on selvitä finaaliin, finaalissa tavoite on minimoida sekunnit; ts minimoi(vastausaika + sakot). Vaihtoehtoisia taktiikoita on useita: full speed no mistakes (Vidqvist, 2008), half speed no mistakes (Laine, 2011), no speed no mistakes (Mäkinen L., 2015; Mäkinen P., 2016). Analyyttinen pohdinta eri ratkaisumenetelmien vahvuuksista on kuitenkin jäänyt vähälle huomiolle tai suorastaan tekemättä.

Tempossa kilpailijan tehtävänä on valita mikä maaston rastilipuista (Alfa-Foxtrot) on oikeassa paikassa, vai onko kaikki rastiliput sijoitettu väärin (Zero). Sakon ollessa 30s arvatun vastauksen odotusarvo on (6x30s + 1x0s + vastausaika) / 7 eli noin 26s. Valitettavan usein parhaat tempoilijat voivat rajata vastausvaihtoehdot kahteen yhdellä kartan vilkaisulla, tavallisesti urheilija pohtii tällöin ratkaisua nollan ja yhden lipun välillä. Tällöin arvatun vastauksen odotusarvon voi laskea supistuvan 15 sekuntiin. Eli yhden vilkaisun ratkaisuilla 5 tehtävän asema on ratkaistavissa odotusarvoisesti ajassa 5x15s + vastausaika, siis 75s + 10s = 85s. Tässä ollaan vielä kaukana mitalivauhdista sillä parhaat kilpailijat onnistuvat useimmiten ratkomaan aseman virheittä 20-30 sekunnissa, algoritmia täytyy kehittää.

Kroatian WTOC:ssa 2015 TempO:n mestaruus irtosi ajalla 242,5s / 7x5 tehtävää, ratkaisuaika tehtävää kohden siis 6,07s + 1x30s virhe = 6,92s. Ruotsissa 2016 vastaavat lukemat olivat 243,5 / 5x6 = 5,11s + 3x30s virheitä = 8,11s. Havaitaan kisojen poikenneen toisistaan: Kroatiassa voittaja käytti tehtäviin keskimäärin enemmän aikaa mutta onnistui vastaamaan suuremmalla todennäköisyydellä oikein. Ruotsissa voittaja vastasi tehtäviin nopeammin tehden samalla useita virheitä. Ovatko nämä taktisia valintoja vai kertovatko luvut kilpailujen luonteesta ja kuinka näitä lukuja tulisi käyttää valmistauduttaessa 2017 Liettuan WTOCiin?