Kartta rakentuu sadoista suhteessa toisiinsa olevista symboleista. Rastiympyrän keskipiste kiinnittää näistä yhden rastipisteeksi, jolloin suunnistaja arvioi tämän pisteen suhteita ympäröiviin kohteisiin - tempossa kilpailija käytännössä vertaa onko jonkin rastilipun suhde ympäröiviin kohteisiin sama kuin kartan rastipisteellä. Pistemäisillä symboleilla piirretyillä kohteilla tämä vertailu on usein ongelmatonta - kolmen maastosta havaittavan pisteen kautta voidaan piirtää kolmio jonka tunnusluvut (kulmat ja sivujen pituudet) ovat helposti arvioitavissa ja karttakuvaan verrattavissa.
Nollarastin määritelmän kannalta pistemäiset kohteet ovat kiinnostavia lähinnä kohdan 2 kannalta - ratamestari asettaa lipun vahingossa hieman irti kohteesta jolloin syntyy ristiriita. Kilpailijan on arvioitava onko ratamestari asettanut rastilipun tarkoituksella irti rastikohteesta vai onko kyseessä ratamestarin huolimattomuus kilpailuaamuna. Tältä ristiriidalta säästytään, jos ratamestari ilmoittaa kilpailuohjeessa tarkkuuden jolla liput on asetettu. Suuri osa ratamestareista kirjoittaakin kilpailuohjeisiin lauseen: "Pistemäisillä kohteilla nollarasti on mahdollinen, jos lähin rastilipuista on yli 1m irti kohteen reunasta tai yli 135º väärällä puolen kohdetta". Tämä mahdollistaa pienen epätarkkuuden kartassa sekä rastilippujen asettelussa ilman että asemia joudutaan mitätöimään protestien vuoksi.
Pistemäisiä kohteita mielenkiintoisemman joukon kohteita muodostavat korkeuskäyrät, joihin laadittujen tehtävien onnistunut ratkaisu edellyttää kolmiulotteista ajattelua. Valitettavan usein nämä tehtävät yksinkertaistuvat muotoon "etsi pistemäinen kohde, määritä tämän perusteella korkeustaso, ratkaise tehtävä" jolloin varsinainen käyränluku jää paitsioon. Kansainvälisistä kilpailuista ETOC 2016 finaalissa oli tarjolla puhtaaseen käyränlukuun perustuvia tehtäviä, harmi etteivät omat voimavarat riittäneet kilpailuun osallistumiseen.
Ilmakuvien ja kaavakarttojen perusteella pistemäiset kohteet sekä rakennukset on mahdollista asemoida kartalla alle metrin tarkkuudella suhteessa toisiinsa. Maanmittauslaitoksen LAS-aineisto mahdollistaa avoimilla alueilla korkeustasojen tarkan määrittämisen suhteessa muihin kohteisiin. Suunnistuskartan korkeuskäyriä ei kuitenkaan tule piirtää käyttäen ainoastaan absoluuttisia korkeustasoja. SSL:n ohjeiden mukaan käyräväliä on luvallista venyttää paikallisesti 25% jos näin onnistutaan kuvaamaan maastonmuotoa paremmin. Koska absoluuttisesti oikeaa tapaa kartoittaa ei ole, voiko suunnistajan olettaa voivan tehdä karttaa lukien absoluuttisen oikeita ratkaisuja?
Hyvä kartoitus on tasapainoilua yksinkertaisuuden ja täydellisyyden välillä. Kartan tulee olla luettava mutta toisaalta sisältää kaikki olennainen. Erityisesti tarkkuussuunnistuksessa suomalainen tapa on painottunut vahvasti jälkimmäisen puolelle. Omissa kartoitusprojekteissani olen turhautunut kyvyttömyyteeni kuvata maastoa riittävän tarkasti mittakaavalla 1:4000 - ja tämä on suurin mittakaava jota voi kansainvälisissä kilpailuissa sääntöjen mukaan käyttää. Tarkkuussuunnistuksen suuret laatuvaatimukset kartalle vaikeuttavat matalan kynnyksen kilpailujen järjestämistä. Suomessa kartoittaminen on keskimäärin erinomaisella tasolla, mutta vain kourallinen kartoittajista kykenee täydelliseen kädenjälkeen. Näistä kartoittajista suuri osa kiertää TrailO-kilpailuissa, mikä on lisännyt ainakin itselleni kynnystä järjestää kilpailuja. Kilpailukalenterin tyhjyys tekee lajinomaisen harjoittelun vaikeaksi - kauden 2017 kalenterissa on tällä hetkellä kaksi kotimaista tempo-kilpailua, joita en ole järjestämässä.
Palataan hetkeksi alkuperäiseen ongelmaan nollarastin määrittelyn suhteen. Koska lajin tavoitteena tulisi olla kilpailukalenterin laajeneminen, lajin harrastajien on samalla hyväksyttävä kilpaileminen heikompilaatuisilla kartoilla. Ja tässä päästään ongelman ytimeen: jos tehtävänasettelu edellyttää kartan laatua tarkempaan kartanlukua, kilpailija voi päätyä validein argumentein ainakin kahteen eri ratkaisuun. Ja tavallisesti kilpailija arpoo tällöin nollan ja lipun välillä. Ongelma voidaan kiertää kahdella tavoin: 1) ratamestarit ovat riittävän osaavia jolloin tehtävien ratkaisu ei perustu kartan epämääräisyyteen vaan onnistuneeseen kartanlukuun tai 2) määrittelemällä nollarasti nykyistä tarkemmin säännöissä. Ratamestarien kouluttaminen on alkanut innolla uuden lajipäällikön myötä. Uskon näin onnistuttavan lisäämään paikallista lajitietoutta, mutta näen vaikutusten jäävän valtakunnalliselle tasolle. Nollarastin uudelleenmääritteleminen kansainvälisiin sääntöihin taas mahdollistaisi vaikutusten ulottumisen kansainvälisiin kilpailuihin.
Miten nollarastit sitten tulisi määritellä? Ehdotan tempon osalta seuraavaa: "Tehtävän oikea vastaus on Zero, mikäli yksikään rastilipuista ei ole rastiympyrän keskipisteen ja rastimääritteen osoittamassa pisteessä. Pistemäisissä kohteissa rastiliput ovat tällöin joko väärällä kohteella tai oikealla kohteella, mutta yli 135º väärällä sivulla tai yli metrin irti kohteesta. Muissa kohteissa tehtävän ratkaisu on Zero, mikäli rastiliput ovat yli 6-8m* etäisyydellä oikeasta pisteestä." Edellämainittua määritelmää käytetään jo nyt ratasuunnittelun perusteena suuressa osassa Suomessa järjestettävistä kilpailuista (vaikka kilpailuohjeessa ei niin lausuttaisikaan) ja on mielestäni kilpailijoita eriarvoistavaa pitää lause suullisena perimätietona. Edellinen määritelmä on kuitenkin vain raakile ja se on jalostettava kattavaan mutta yksinkertaiseen muotoon ennen sääntöihin kirjaamista. Ja tarvetta jalostamiselle on, esimerkiksi: "Kuinka mahdollistetaan määritenollat aluekohteilla".
Määritelmä nollarastille kertoo myös valinnasta, millaisia tehtäviä haluamme kilpailuihin. Henkilökohtaisesti en ole määritenollien ystävä ja voisin näin supistaa nollarastin määritelmän muotoon: "Nollarasti ei ole mahdollinen jos rastilippu on alle 6m etäisyydellä oikeasta kohteesta". Tämä rajoittaisi hieman mahdollisten tehtävien määrää, mutta luovalla ratasuunnittelulla radat olisivat edelleen hyvät - esimerkiksi Kapina-TempO:t olisi voitu viedä läpi tällä määritelmällä. Nollarastin määritelmä voidaan myös sitoa katseluetäisyyteen rastilipuista, esimerkiksi: "Tehtävän ratkaisu on Zero, mikäli kaikki rastiliput ovat yli 20% katseluetäisyydestä oikeasta kohteesta". Edellämainitut määritelmät kuitenkin estävät tiukat nollarastit aluekohteilla, joissa rastiympyrässä on pistemäinen referenssi tukemassa kartanlukua - määritelmissä on siis edelleen kehitettävää.
*Kilpailussa käytettävä etäisyys tulee arvioida kartan tarkkuuden perusteella, omissa kilpailuissa olen nähnyt kartalla 1,5-2,0mm etäisyyttä vastaavan arvon toimivan hyvin. Arvo on valittu niin, että vilkaisu karttaan riittää rastiympyrän keskipisteen tunnistamiseen ja virheettömän kartanlukuprosessin jälkeen kilpailija voi antaa vastauksen varmasti.
Nollarastin määritelmän kannalta pistemäiset kohteet ovat kiinnostavia lähinnä kohdan 2 kannalta - ratamestari asettaa lipun vahingossa hieman irti kohteesta jolloin syntyy ristiriita. Kilpailijan on arvioitava onko ratamestari asettanut rastilipun tarkoituksella irti rastikohteesta vai onko kyseessä ratamestarin huolimattomuus kilpailuaamuna. Tältä ristiriidalta säästytään, jos ratamestari ilmoittaa kilpailuohjeessa tarkkuuden jolla liput on asetettu. Suuri osa ratamestareista kirjoittaakin kilpailuohjeisiin lauseen: "Pistemäisillä kohteilla nollarasti on mahdollinen, jos lähin rastilipuista on yli 1m irti kohteen reunasta tai yli 135º väärällä puolen kohdetta". Tämä mahdollistaa pienen epätarkkuuden kartassa sekä rastilippujen asettelussa ilman että asemia joudutaan mitätöimään protestien vuoksi.
Pistemäisiä kohteita mielenkiintoisemman joukon kohteita muodostavat korkeuskäyrät, joihin laadittujen tehtävien onnistunut ratkaisu edellyttää kolmiulotteista ajattelua. Valitettavan usein nämä tehtävät yksinkertaistuvat muotoon "etsi pistemäinen kohde, määritä tämän perusteella korkeustaso, ratkaise tehtävä" jolloin varsinainen käyränluku jää paitsioon. Kansainvälisistä kilpailuista ETOC 2016 finaalissa oli tarjolla puhtaaseen käyränlukuun perustuvia tehtäviä, harmi etteivät omat voimavarat riittäneet kilpailuun osallistumiseen.
Ilmakuvien ja kaavakarttojen perusteella pistemäiset kohteet sekä rakennukset on mahdollista asemoida kartalla alle metrin tarkkuudella suhteessa toisiinsa. Maanmittauslaitoksen LAS-aineisto mahdollistaa avoimilla alueilla korkeustasojen tarkan määrittämisen suhteessa muihin kohteisiin. Suunnistuskartan korkeuskäyriä ei kuitenkaan tule piirtää käyttäen ainoastaan absoluuttisia korkeustasoja. SSL:n ohjeiden mukaan käyräväliä on luvallista venyttää paikallisesti 25% jos näin onnistutaan kuvaamaan maastonmuotoa paremmin. Koska absoluuttisesti oikeaa tapaa kartoittaa ei ole, voiko suunnistajan olettaa voivan tehdä karttaa lukien absoluuttisen oikeita ratkaisuja?
Hyvä kartoitus on tasapainoilua yksinkertaisuuden ja täydellisyyden välillä. Kartan tulee olla luettava mutta toisaalta sisältää kaikki olennainen. Erityisesti tarkkuussuunnistuksessa suomalainen tapa on painottunut vahvasti jälkimmäisen puolelle. Omissa kartoitusprojekteissani olen turhautunut kyvyttömyyteeni kuvata maastoa riittävän tarkasti mittakaavalla 1:4000 - ja tämä on suurin mittakaava jota voi kansainvälisissä kilpailuissa sääntöjen mukaan käyttää. Tarkkuussuunnistuksen suuret laatuvaatimukset kartalle vaikeuttavat matalan kynnyksen kilpailujen järjestämistä. Suomessa kartoittaminen on keskimäärin erinomaisella tasolla, mutta vain kourallinen kartoittajista kykenee täydelliseen kädenjälkeen. Näistä kartoittajista suuri osa kiertää TrailO-kilpailuissa, mikä on lisännyt ainakin itselleni kynnystä järjestää kilpailuja. Kilpailukalenterin tyhjyys tekee lajinomaisen harjoittelun vaikeaksi - kauden 2017 kalenterissa on tällä hetkellä kaksi kotimaista tempo-kilpailua, joita en ole järjestämässä.
Palataan hetkeksi alkuperäiseen ongelmaan nollarastin määrittelyn suhteen. Koska lajin tavoitteena tulisi olla kilpailukalenterin laajeneminen, lajin harrastajien on samalla hyväksyttävä kilpaileminen heikompilaatuisilla kartoilla. Ja tässä päästään ongelman ytimeen: jos tehtävänasettelu edellyttää kartan laatua tarkempaan kartanlukua, kilpailija voi päätyä validein argumentein ainakin kahteen eri ratkaisuun. Ja tavallisesti kilpailija arpoo tällöin nollan ja lipun välillä. Ongelma voidaan kiertää kahdella tavoin: 1) ratamestarit ovat riittävän osaavia jolloin tehtävien ratkaisu ei perustu kartan epämääräisyyteen vaan onnistuneeseen kartanlukuun tai 2) määrittelemällä nollarasti nykyistä tarkemmin säännöissä. Ratamestarien kouluttaminen on alkanut innolla uuden lajipäällikön myötä. Uskon näin onnistuttavan lisäämään paikallista lajitietoutta, mutta näen vaikutusten jäävän valtakunnalliselle tasolle. Nollarastin uudelleenmääritteleminen kansainvälisiin sääntöihin taas mahdollistaisi vaikutusten ulottumisen kansainvälisiin kilpailuihin.
Miten nollarastit sitten tulisi määritellä? Ehdotan tempon osalta seuraavaa: "Tehtävän oikea vastaus on Zero, mikäli yksikään rastilipuista ei ole rastiympyrän keskipisteen ja rastimääritteen osoittamassa pisteessä. Pistemäisissä kohteissa rastiliput ovat tällöin joko väärällä kohteella tai oikealla kohteella, mutta yli 135º väärällä sivulla tai yli metrin irti kohteesta. Muissa kohteissa tehtävän ratkaisu on Zero, mikäli rastiliput ovat yli 6-8m* etäisyydellä oikeasta pisteestä." Edellämainittua määritelmää käytetään jo nyt ratasuunnittelun perusteena suuressa osassa Suomessa järjestettävistä kilpailuista (vaikka kilpailuohjeessa ei niin lausuttaisikaan) ja on mielestäni kilpailijoita eriarvoistavaa pitää lause suullisena perimätietona. Edellinen määritelmä on kuitenkin vain raakile ja se on jalostettava kattavaan mutta yksinkertaiseen muotoon ennen sääntöihin kirjaamista. Ja tarvetta jalostamiselle on, esimerkiksi: "Kuinka mahdollistetaan määritenollat aluekohteilla".
Määritelmä nollarastille kertoo myös valinnasta, millaisia tehtäviä haluamme kilpailuihin. Henkilökohtaisesti en ole määritenollien ystävä ja voisin näin supistaa nollarastin määritelmän muotoon: "Nollarasti ei ole mahdollinen jos rastilippu on alle 6m etäisyydellä oikeasta kohteesta". Tämä rajoittaisi hieman mahdollisten tehtävien määrää, mutta luovalla ratasuunnittelulla radat olisivat edelleen hyvät - esimerkiksi Kapina-TempO:t olisi voitu viedä läpi tällä määritelmällä. Nollarastin määritelmä voidaan myös sitoa katseluetäisyyteen rastilipuista, esimerkiksi: "Tehtävän ratkaisu on Zero, mikäli kaikki rastiliput ovat yli 20% katseluetäisyydestä oikeasta kohteesta". Edellämainitut määritelmät kuitenkin estävät tiukat nollarastit aluekohteilla, joissa rastiympyrässä on pistemäinen referenssi tukemassa kartanlukua - määritelmissä on siis edelleen kehitettävää.
*Kilpailussa käytettävä etäisyys tulee arvioida kartan tarkkuuden perusteella, omissa kilpailuissa olen nähnyt kartalla 1,5-2,0mm etäisyyttä vastaavan arvon toimivan hyvin. Arvo on valittu niin, että vilkaisu karttaan riittää rastiympyrän keskipisteen tunnistamiseen ja virheettömän kartanlukuprosessin jälkeen kilpailija voi antaa vastauksen varmasti.
Jos yhtenäinen toleranssi otettaisiin käyttöön, se samanaikaisesti sulkisi pois hyviä tehtäviä ja mahdollistaisi tehtäviä, joihin ei ole minkäänlaisia ratkaisuedellytyksiä. Tämä johtuisi siitä, että varsinkin pre-o:ssa on usein tehtäviä hyvinkin eri etäisyyksillä.
VastaaPoistaJos käytössä olisi esim. 6 m toleranssi:
Kulku-uran välittömässä läheisyydessä olevat kartanlukutehtävät kärsisivät. Esimerkiksi neniin ja jyrkänteisiin saa usein loistavia, päättelykykyä vaativia nollia, jotka olisivat silti ratkaistavissa, vaikka lippu poikkeisi vain 2 metriä oikeasta paikasta. 6 m toleranssi tekisi tällaisesta tehtävästä liian helpon. Samanaikaisesti 6 m toleranssi olisi riittämätön pitkän matkan tehtävissä: Jos 300 metrin päässä sijaitsee selvästi näkyvä liputettu kivi, ja ratamestari siirtää lippua kuusi metriä katselutolpan suuntaan, näyttää yhä siltä, kuin lippu olisi kiven sivulla, jos korkeuseroja ei juuri ole. Tai jos suurella nenällä tai kukkulalla 300 metrin päässä sijaitsevaa lippua siirtää 6 metriä, vaikka sivusuunnassakin, kulma muuttuu vain noin yhden asteen verran. Näille tehtäville ei olisi mitään ratkaisuedellytyksiä.
Jotta tuollaiset 300 metrin päässä sijaitsevat tehtävät olisi ratkaistavissa, tarvittaisiin suhteellinen toleranssi. Lipun tulisi heittää esim. noin 30 m eli 10 %, että tehtävä olisi ratkaistavissa. Mutta jos kyseinen 10 % toleranssi, tai vaikka olisikin 20%, olisi yleispätevä, tulisi eteen typeriä nipottamistehtäviä lähietäisyydellä. Tehtävänä avokallion reuna 3 metrin päässä kulku-urasta. Hetkinen, loppuukos se avokallio tuohon, missä sammal vaihtuu jäkäläksi, vai tuohon 60 senttimetrin päässä olevaan jäkälättömään kallioon...
Eli älyttömien tehtävien välttämiseksi pitäisi olla paloittain määritelty toleranssifunktio. Se taas menisi helposti sekavaksi niin ratamestarin kuin kilpailijankin kannalta. Tosin sitähän se on nytkin: milloin klassinen kartanlukutekniikka on riittävä, ja kun ei ole, ratamestarin pitää huolehtia, että muutkin tekniikat toimivat. Ja silloin vääriä lippuja ei voi sijoitella vapaasti, vaan on tarkistettava, että ne eroavat toisistaan teknisten ohjeiden vaatimusten mukaisesti. Entä jos kartan tarkkuus ei ole vaadittavalla tasolla? Kompassisuuntiin tulee helposti virhettä.
Mitä asialle siis pitäisi tehdä?
Mahtavaa pohdintaa, vaikkakin jäin kaipaamaan kokoavaa kaiken määrittelevää yksinkertaista ratkaisua, joka on tähänastisessa keskustelussa jäänyt TrailO-yhteisöltä huomaamatta. Avaat pohdinnassasi keskeisen ongelman: yksinkertainen määritelmä tarkasteluetäisyyteen perustuva määritelmä ei toimi lähikohteilla, toisaalta metrimääräinen määritelmä sulkee pois osan mielekkäistä tehtävistä lähikohteilla kuitenkin mahdollistaen mielettömät tehtävät kauempana. Itse olen paloittain määritellyn funktion kannalla, esimerkiksi ((10% katseluetäisyydestä) JA (vähintään 2m)). Näen tämän toimivan preon puolella, mutta miten tempossa?
VastaaPoistaKuten mainitsit, tempossa katseluetäisyydet vaihtelevat keskimäärin preota vähemmän. Tämä mahdollistaisi metrimääräisen nollarastinmääritelmän, jos hyväksymme määritenollien menettämisen. Tai sitten päädymme paloittain määriteltyyn funktioon, jossa nollarastit on määritelty erikseen pistemäisille kohteille ja aluekohteille. Ehdotan edelleen seuraavaa: "Tehtävän oikea vastaus on Zero, mikäli yksikään rastilipuista ei ole rastiympyrän keskipisteen ja rastimääritteen osoittamassa pisteessä. Pistemäisissä kohteissa rastiliput ovat tällöin joko väärällä kohteella tai oikealla kohteella, mutta yli 135º väärällä sivulla tai yli metrin irti kohteesta. Muissa kohteissa tehtävän ratkaisu on Zero, mikäli rastiliput ovat yli 6-8m* etäisyydellä oikeasta pisteestä."
Autatko jalostamaan tätä yksinkertaisempaan muotoon?
Ei varmaankaan ole mahdollista määritellä nollarastia kiistattoman yksiselitteiseksi ilman, että hyvien tehtävien laatimista rajoitetaan.
VastaaPoistaMielestäni preossa on syytä säilyttää määritenollat pistekohteilla ja myös viivakohteilla, esimerkiksi aidan kulma, sisä/ulkopuolella. Temposta määritenollat joutaisivat mielestäni pois. Näin isoja sääntömuutoksia ei kuitenkaan pidä tehdä kansallisella tasolla, vaan IOF:n kautta. Ratamestarit voivat kilpailuohjeissa määritellä nollarastit vielä tarkemmin kuin säännöissä.
Edelliseen liittyen olen miettinyt, onko tämä suomalainen 135 asteen sääntö liian löyhä kilpailijalle? Onko muualla tiukempia määritenollia? 90 asteen kulmakin olisi helposti todettavissa ilman kompassia.
Preossa käytetty viiden asteen mittatarkkuus taas tuntuu minusta olevan liian tiukka. Eri kompassit ja maastokohtaiset magneettiset erot jo saavat aikaan useiden asteiden heittoa. Lisäksi useiden asteiden virhettä tulee siinäkin, kun yrittää mitata kohteiden välistä kulmaa kartalta. Kun asettaa kompassin oikeaan asentoon ja kääntää neularasiaa, niin samalla kääntyy koko kompassi jne. Kymmenen asteen tarkkuus olisi mahdollinen.
En kannata yleispätevää metrimääräistä enkä suhteellista toleranssia tai näiden yhdistelmää, koska se veisi juuri ne määritenollat ja muitakin hyviä tehtäviä. Mutta säännöissä pitäisi määritellä tarkemmin esimerkiksi määritenollien kohdalla se, mihin tarkkuuteen on ratamestarin kyettävä liputuksessa ja ennen kaikkea se, kuinka lähelle oikeaa pistettä lipun saa laittaa nollarastilla. Jos määritteenä on kivi, itäsivu, ja lippu on oikean kiven oikealla puolella, mutta 50 cm päässä sivusta, niin onko vastaus silloin lippu vai zero? Tämäntapaisiakin on ymmärtääkseni joskus kansainvälisissä kisoissa ollut. Jos säännöissä olisi edellä mainitut rajoitukset, esimerkin mukainen tehtävä olisi selvästi kielletty ja esiintyessään johtaisi väistämättä tehtävän hylkäämiseen.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista