keskiviikko 19. elokuuta 2020

SM-tarkkuussuunnistus 8.-9.8.2020, PreO

Kilpailuun voi valmistautua monella tavoin. Valmistautumisen voi aloittaa kuukausia etukäteen tutustumalla kilpailun kartantekijän ja ratamestarin vanhoihin tuotoksiin, laskemalla laserdatasta kilpailualueen uuden kartan ja vertaamalla sitä bulletiinissa julkaistuihin karttapaloihin, vierailemalla kilpailualueella google mapsia hyödyntyen tai etsimällä internetistä yleisessä jaossa olevaa videokuvaa kilpailualueelta. Vaihtoehtoinen valmistautuminen voi sisältää viikon intensiiviloman eläinpuistossa, perheen tavaroiden pakkaamisen iltamyöhällä, tuliaisleivän leipomisen pakkaamisen jälkeen, muutaman heräilyn kilpailua edeltävänä yönä (koska esikoisen huoneessa on pimeää) ja lasten kanssa matkustamisen kilpailupaikalle. Huvittavaa on, että jälkimmäinen valmistautuminen on toistaiseksi tuottanut kirkkaamman mitalin - urani ensimmäinen sm-kulta näki päivänvalon Sastamalan auringossa. PreO-kisassa. Seuraavassa mietteitä ennakkotyöstä ja kilpailun ratkaisurasteista.

Valmistautuminen

Kilpailuun valmistautuminen oli osaltani poikkeuksellisen kevyt. Tutustuin alueen maastokarttaa sekä alueen ilmakuviin karttapaikan kautta. Näiden perusteella kävi nopeasti selväksi, ettei maaston tiheän polkuverkoston vuoksi ole mahdollista ennakoida preon tai tempon reittejä eikä aikarastiasemien paikkoja. Ja jos ennakointi ei ole mahdollista minulle, tuskin sitä muutkaan onnistuneesti tekevät. Maastoennakkojen perusteella tiesin kilpailumaastoissa olevan runsaasti referenssejä tehtävien ratkaisuun ja tiesin olevani tällaisissa kilpailuissa vahvoilla. Kilpailuviikolla valmistautuminen rajoittui kilpailuohjeiden lukuun.

Mallisuunnistus

Kilpailupäivän suunnistusajattelu käynnistyi mallisuunnistuksessa. Havaintoja mallisuunnistuksesta olivat a) tarkat kivi- ja kivikkokuvaukset (alimittaisia kiviä piirretty kivikkosymbolilla, en yllättynyt), b) muotoon piirretyt kivet on piirretty myös hyvin matalista kohdista, c) hyvin pieniä yksittäisiä puita on piirretty kartalle yksittäisen puun merkillä ja d) pistekumpareet voivat olla pieniä. Maasto, kartta ja rata vastasivat odotuksia ja vahvistivat luottoa omaan tekemiseen.

Kilpailu

Kilpailua ennen arvioin 40 oikean vastauksen riittävän mitaliin. Päätin ratkaista aikarastit huolella - tämän seurauksena aikarasteilla hallitut 20 ja 16 sekunnin suoritukset. Olin yllättänyt, että kaikista mukana olleista huipuista vain Arno Gronhovd oli nopeampi 34 sekunnin yhteisajalla.


Vireystila kilpailussa ei ollut optimaalinen, minkä vuoksi tehtävien ratkaisuun kului tavallista enemmän aikaa. Vain rastit 3,9,12,20,23,28,30,34 läpikävelin ilman kummenpaa mittailua. Näiden lisäksi rasteille 1-2,4,7-8,10-11,13-15,17-18,22,24,26-27,29,31-32 sain työstettyä ratkaisun normaalin rastikohtaisen ajankäytön (alle 2min / tehtävä) puitteissa. Muissa tehtävissä (5,6,16,19,21,25,33) aikaa kului sitten muidenkin edestä. Näiden ja muutaman muun hienon tehtävän ratkaisuista seuraavaksi.



Rastit 1 (nenä, lounaisosa), 5 (kaakkoinen notko, eteläosa) ja 6 (alempi notko, itäsosa) 


Rasti 1 oli erinomainen mallisuunnistuksen jatke, jolla osoitettiin kilpailun käyrätehtävien luonne: määritä korkeustaso ja seuraa tasoa rastille. Käyrätason määritys onnistui 16m rastista itään olevan nenä avulla. Ratkaisu tukivat tarjolla olleen Bravo lipun suunta ja etäisyys rastilipun lounaispuolella olleeseen kiveen ja etäisyys polusta. Epäselväksi jää, miksi käytin rastin varmisteluun useamman minuutin.

Rasti 5. Rasti ratkesi ensisilmäyksellä - selvä Bravo. Ja päivän teemaan sopien ryhdyin sen jälkeen mittaamaan kysymyksenasettelulla "voiko rastinotkon määrittävä apukäyrä kulkea intuitiivista tasoa ylempänä, jolloin tehtävän vastaus olisi nolla ja rastin oikea paikka jäisi Bravo lipun taakse oikealle?". Väitteen vääräksi todistaakseni paikansin rastiympyrän polut ja pistekumpareen ja mittasin näistä etäisyyden Bravoon - en saanut etäisyyksistä täysin eksakteja. Varmuuden ratkaisulle sain määrittämällä alemman käyrän tason ja sovittamalla Charlie lipun sen muodostamaan notkoon. Tämän perusteella Bravo ei voi olla yli 4m väärässä paikassa, vastaan Bravo. Aikabudjetti ylittyi.

Rasti 6. Toinen nopean ratkaisun rasti peräkkäin - Charlie on oikeassa notkossa ja korkeustaso vaikuttaa oikealta. Mutta miksi Charlie on sen pohjoispuolella olevan kiven ja katselupaikan muodostaman linjan oikealla puolella? Tälläkin kertaa vastaus aiheuttaa ylimääräistä varmistelua. Määritän rastinotkon muodostavan korkeuskäyrän tasoa, mutta rastinotko ei näy katselupaikalle. Jos rastikohde ei näy katselupaikalle, tehtävä on ratkaistava jollain muulla tavalla. Ja tämä tapa on tyypillisesti linja, etäisyys tai suunta. Edellämainitun linja ja tähän liittyvän etäisyyden perusteella lippu on ehkä metrin tai kaksi liian ylhäällä notkossa, absoluuttinen suunta ei osoita erityistä virhettä. Piirrän maahan neljän metrin viivan - näin paljon rastin pitäisi olla väärässä paikassa jotta nollarastin määritelmä täyttyisi. Totean lipun olevan toleranssin sisällä, vastaan Charlie. Kotona ISSprOM lukien totean pienen kiven halkaisijaksi kartalla 0,6mm eli 2,4m maastossa. Vastaisuudessa ymmärrän että rastin pitää olla selvästi linja väärällä puolella jotta nollarasti tulisi kyseeseen.



Rastit 16 (pistekumpare, lounaisosa), 19 (keskimmäinen kivi, luoteissivu) ja 21 (keskimmäinen nenä)


Rasti 16. Pitkulainen pistekumpare, lounaisosa. RaVin kisoista viisastuneena ymmärrän, etten voi tietää pistekumpareen dimensoita. Aiempien pistekumpareiden perusteella kohde voi olla pituudeltaan 2-8m tai jotain muuta. Lämpö tähystyspaikalla tekee pahaa ja haen vauhtia seuraavan rastin suunnalta. Yksi rastilipuista näkyy ylärinteestä tähystäen mutta absoluuttinen suunta tai suunta rastiympyrän koillispuolella olevaan pitkulakumpareeseen ei tunnu täydelliseltä - onkohan näitä mietitty käytettävän ratkaisussa? Palaan ratkaisupaalulle ja ratkaisen tehtävän 15: Alfa jää supan ulkopuolelle, Bravo on vielä supassa. Määritän supan länsipuolella olevan kumpareen tasoa mutta en onnistu määrittämään sen eteläreunaa. Määritän rastin 15 supan tason ja sen eteläreuna on melko luotettavasti paikannettavissa - Delta lippu on tällä tasolla rinteessä ja Charlie on tästä muutaman metrin taaempana. Myös aiemmin epäselväksi jäänyt kumpareen eteläreuna sopii tähän havaintoon. Edellämainitun päättelyn pitäessä nollarastille ei ole tilaa ja Charlien vieressä on mahdollisesti kumparemainen muodostelma - vastaan Charlie. Rasti oli tähänastisen kilpailun vaikein mutta olen luottavainen ratkaisuuni.

Rasti 21. Minulle kilpailun työläin rasti. Joku viisaampi on joskus opettanut, että alarinteestä katsoen rinteessä oleva lippu näyttää olevan mäen päällä. Ylin lipuista näytti olevan mäen päällä, onko se kuitenkin rinteessä? Kiusaus vastata ylempi tarjolla olleista lipuista (Bravo) oli suuri. En ollut tyytyväinen ratkaisuun ja arvioin korkeustasot. Pohjoisluoteesta polulta tarkastellen mäen päällä olevat avoimet kumpareet olivat hyvin laskettavissa ja Bravo oli tämän käyrätason yläpuolella. Rastin 20 kivet osoittivat alemman apukäyrän tason ja alemman rastilipun täytyy olla alemmalla käyrällä. Vastaan Zero ja olen tyytyväinen ratkaisuun.

Radan loppuosan haasteet - tehtävät 25, 29 ja 33

Radan loppuosassa olin vaikeuksissa. Rastista 21 eteenpäin aikaa tehtävää kohden oli alle 3min (sisältäen siirtymät) ja viiteen viimeiseen rastiin yhteensä noin 11 minuuttia. Rasteja 25, 29 ja 33 lukuunottamatta sain itseni vakuuttuneeksi ratkaisun oikeellisuudesta, mutta näiden kolmen tehtävän työstäminen piti lopettaa kesken. Rastilla 25 oli nopeasti selvää, että lipuista Bravo on Charlien edessä ja etäisyys kukkulan päässä olleisiin isoihin kiviin oli viiden metrin tarkkuudella oikea. Kukkula ei nouse Bravon ei näytä nousevan Bravon takana joten se vaikuttaa ratkaisulta. Pitikö jotain muuta huomata? Vastaan tuumailun jälkeen BravoRastilla 29 Bravo sijaitsee intuitiivisesti nenällä ja oikealla etäisyydellä kuviorajasta. Absoluuttiset suunnat kuviorajojen ja polun risteyksistä osoittivat lipun läheisyyteen ja korkeustaso rastin länsipuolen pinnanmuodoista lukien vaikutti oikealta. Vahvoja perusteita Zerolle ei löytynyt - vastasin Bravo. Rastilla 33 ongelma oli kysymyksenasettelu. Rasti avokallion reunassa nenällä ilman lähireferenssejä kilpailun viimeistä edellisenä rastina - rasti haisee kovasti nollalta. Sitten aloita tehtävän ratkaisun. Korkeustaso vaikuttaa oikealta suhteessa ratkaisupaalun vierellä oleviin kiviin. Rastilippu sijaitsee nenällä nenän eteläosassa lähellä avokallion reunaa - siis rastiympyrän keskipisteen kaltaisessa paikassa. En löydä perusteita nollarastille, joudun vastaamaan Alfa. En ole tyytyväinen ratkaisuun.

Todettakoon että rastin 34 ratkaisupaalulle saapuessani olin käyttänyt aikaa noin 2h23min30s. Jos tehtävä olisi ollut himpun vaikeampi, voisi mitalin väri olla pronssinen. Nyt aika riitti muotoon piirretyn kiven, ison kiven, rastilipun ja oikean kiven havainnointiin, leimaamiseen ja kilpailukortin toimitsijalle työntämiseen. Aikaakin jäi, noin 14s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti